Muutto takana

Täällä sitä nyt ollaan. Uudessa kodissa. Arki on lähtenyt käyntiin ja tuonut tullessaan kaikille meille jotain uutta. Isoveli aloitti eskarin uudessa päiväkodissa, Pikkuveli ja Pikkusisko aloittivat päivähoidon, mies aloitti työnsä uudessa toimistossa ja minä uudessa työpaikassa. Elämä on kyllä erilaista. Isoveljellä on uusia kavereita lähellä, mikä on aivan mahtavaa. Hän viettää (tai haluaisi viettää) kaiken mahdollisen ajan kavereiden kanssa, mikä hieman aiheuttaa keskustelua täällä kotona. Synttärikahvitkin joimme ilman päivänsankaria, kun hän meni mieluummin kaverille 🙂 Pikkuveljen ja Pikkusiskon hoitopäivät alkoivat hyvin, mutta saivat sitten odotetun käänteen. Tyttö huutaa joka aamu ja on takertuvainen iltaisin sekä öisin. Pikkuveli ikävöi myös kovasti.

image

Uuteen kotiin tottuminen sujuu vaihtelevasti. Isoveli on tyytyväinen, Pikkusisko ei vielä ymmärrä, aikuiset eivät ehdi ajatella, mutta tuo keskimmäinen lapsi potee koti-ikävää. Päivittäin hän kertoo haluavansa takaisin vanhaan kotiin. Uusi koti on kuulemma ihan tyhmä ja takaisin pitäisi mennä.

image

Muuttoon liittyi paljon myönteisiä ja kielteisiä asioita. Niitä ikäviä puolia ei hirveästi halua miettiä, joten tässä muutama mukava asia: Isoveljellä on tosiaan niitä kavereita naapurustossa, isovanhemmat ovat lähellä, uusi työpaikkani tuntuu kivalta, työelämään on mukava palata, Isoveli on iloinen uusista harrastuksistaan, eskari tuntuu loistopaikalta, kylppäriremppa on alkanut ja saimme tavarat mahtumaan uuteen kotiin (ainakin melkein).

image

Ikävöimme ystäviä ja kavereita. Vanhan kodin tuttuutta. Suurta pihaa ja kotikylää.

IMG_0629

Se hieman harmittaa, että vanhan kodin hyvästeleminen jäi tekemättä. Ensin oli kiire pakkaamisen kanssa. Muuttopäivän aatto oli mahdotonta paniikkipakkaamista ja muuttopäivä kaikinpuolin kiireinen. Kiitos siskoni, lapset hyvästelivät jokaisen huoneen ja vilkuttivat talolle. Se oli hyvä se. Sitten tuli muuttoauto ja mahdoton muuttomiesten pikalastaus. Yhtäkkiä olimme siellä miehen kanssa tyhjässä talossa. Olisi ollut periaatteessa loistava hyvästelemisen mahdollisuus, mutta… Pikkusisko oli aivan yliväsynyt, koska häntä oli pakkovalvotettu automatkaa varten. Muuttomiesten aikataulu oli myös niin tiukka, että tuli todella kiire ehtiä heidän peräänsä auttamaan auton purkamisessa. Valokuvasin tyhjiä huoneita, tietämättä miksi. Yritin pysähtyä ajattelemaan, mutta paarmat kiusasivat tyttöä autossa ja oli pakko mennä. Ehkä joskus käymme siellä. Tai sitten katselemme kuvia. Muistoja jäi paljon ja tuntuu omituiselta, että meidän kodissamme asuu nyt uusi perhe. Oikein mukava perhe, onneksi.

Oliko tämä muutos elämäni suurin virhe vai paras päätös? Se jää nähtäväksi.

*******************************************************

Tämä blogin kirjoittaminen saattaa nyt loppua. En ole vielä saavuttanut täällä sellaista olotilaa, että olisi jotain jaettavaa. Eikä nyt oikein ole aikaakaan. Työ ja lapset vievät sen kyllä niin tehokkaasti loppuun 🙂

Kiitos kaikille lukijoille ja kommenttien kirjoittajille!

Lämmintä syksyä kaikille 🙂

cropped-kuvat_26_07_2011-2681.jpg

 

Mitä minun tulee ikävä?

Minulta kysyttiin juuri, mitä tulen ikävöimään eniten. Siihen on vaikea vastata. Vastasin kuitenkin, että tätä kokonaisuutta ja yksittäisiä asioita. Eniten ehkä kuitenkin tätä rauhaa, hiljaisuutta ja ympäristöä. Tilaa. Itsetehtyjä asioita. Omaa unelmaa. Tuoksuja ja näkymiä. Tietenkin myös ystäviä, läheisiä ja arkista tuttuutta.

Kuvat_11_05_2014 077Värejä

 

Kuvat_11_05_2014 078Oman (tai talkooväen) työn tuloksia

 

Kuvat_11_05_2014 109Viinimarjapensasta kotiportaiden juuressa

 

Kuvat_11_05_2014 097Porista asti mukana kuljettamiani kiviä (kerätty vuosina 2004-2005)

 

Kuvat_11_05_2014 106avoimia ikkunoita kesällä

 

Kuvat_11_05_2014 107aitatolppaa

 

Eniten kuitenkin kesää. Kesät täällä ovat olleet aivan mahtavia. Niitä minun tulee aivan mahdoton ikävä.

Kuvat_11_05_2014 090Kuvat_11_05_2014 087 Kuvat_11_05_2014 075Onneksi nämä mussukat tulevat mukaan ❤

Myynnissä

Avainsanat

, ,

Kotimme on nyt sitten ihan virallisesti kaupan. Toivottavasti unelmamme olisi myös jonkun toisen unelma. Mahdollisuuksiahan täällä on. Meillä tämä vanha koulu on ollut kokonaan asuinkäytössä, jolloin tilaa käsityötiloille ja askarteluhuoneelle olisi yllin kyllin. Talon voi myös kätevästi jakaa asuin- ja yrityskäyttöön. Meitä edeltävät asukkaat taas olivat taiteilijoita, jotka tarvitsivat ateljeetiloja.

Niin surullista kuin täältä lähteminen onkin, toivomme uusien omistajien löytyvän jostain. Olisi helpottavaa saada tämä vaikea elämänvaihe jonkinlaiseen päätökseen. Toivottavasti kotimme voisi toteuttaa jonkun toisen unelman.

Lisätietoja löytyy niin Etoven kuin Oikotien kautta. Jos tämä on unelmasi, jonka haluat toteuttaa, ota rohkeasti yhteyttä 🙂

Tämän kodin pikkuasukkaat 🙂

Unelma tarjolla

Tämä uskomattoman hieno paikka tarvitsee mahdollisesti uudet asukkaat. Edellytämme rakastumista ensi silmäyksellä ja ymmärrystä perinteille. Tarjoamme rauhaa, tunnelmia, avaruutta ja puhdasta ilmaa.

Pihapuissa kasvaa naavaa, tonttia rajaa hieno kiviaita.

Ikkunasta näet viljapellot, kallion tai metsää.

Kuulet linnunlaulun ja naapurissasi on peuroja, kurkia sekä kettuja.

Syöt pihaltasi metsämansikoita, kantarelleja, mustikoita, omenoita, päärynöitä, kirsikoita, vadelmia, viinimarjoja ja kriikunoita.

Saunot tunnelmallisessa pihasaunassa.

Nautit elämästä, luonnosta ja rauhasta.

Jos uskot olevasi sopiva ihminen tälle talolle, ota yhteyttä. Katsotaan, luovutammeko unelmamme sinulle. Haikein mielin.

Kuvat_28_02_2012 079

Luopumista

Viime syksy ja tämä talvi ovat ilmojen lauhuudesta huolimatta olleet ehkä elämäni vaikeimpia aikoja. Ei minun elämäni tietenkään ole ollut kovinkaan rankkaa näin kokonaisuudessaan, vaikka siihen on sisältynyt lapsettomuutta, miehen syöpää jne. Mutta nämä menneet kuukaudet ovat olleet erityisen vaikeita, koska kaukana asuville läheisilleni on tapahtunut ikäviä asioita. Tämä on saanut minut vakuuttumaan siitä, että haluan asua lähempänä minulle tärkeitä ihmisiä. Osittain aivan itsekkäistäkin syistä, sillä näin voisimme itsekin saada tukea ja apua tarvittaessa. Mutta erityisesti myös siksi, että haluan olla tukemassa ja auttamassa läheisiäni silloin, kun sille on tarvetta.

Tämä ei ole mikään helppo ratkaisu, eikä muutenkaan vielä aivan varmaa, sillä on äärimmäisen vaikeaa luopua toteutuneesta unelmasta. Tästä kodista ja ympäristöstä. Olemme asuneet täällä ikään kuin liian kauan, sillä olemme kiintyneet kotiimme, asuinpaikkaamme sekä saaneet läheisiä ystäviä. Lapsemme, erityisesti vanhin heistä, on saanut kavereita ja aloittanut jo harrastuksia.

Sukulaisemme asuvat lapsuuteni maisemissa suuressa kaupungissa. Aivan toisenlaisessa ympäristössä siis. Tällainen muutos vaatii sopeutumista meiltä kaikilta. Erityisesti näiltä minun rakkailta ”maalaislapsiltani”, jotka ovat kauhusta kankeina, kun näkevät esimerkiksi ensimmäisen kerran liukuportaat. 🙂

Saa nähdä, miten tässä käy. Edessä on paljon vaikeita päätöksiä, mutta ennen kaikkea luopumista. Tämän kun piti olla se meidän kotimme, monen monta vuotta. Sitä on rakastettu, hoidettu ja kunnostettu. Siinä on asuttu ja eletty.

Myyntiä

Tällä hetkellä elämässäni painottuu myynti. Yritän myydä pieneksi jääneitä, myyntikuntoisia lastenvaatteita. Siinä on mahdoton homma. Ensin etsitään kätköistä vaatteet, mietitään myydäänkö ne yksittäin, seteissä tai jotenkin muuten. Sitten punnitaan ja pohditaan postikulujen suuruutta ja mietitään, paljonko vaatteista kehtaisi pyytää.Sitten valokuvataan, jolloin täytyy miettiä kuvauspaikkaa, riittävää valoa jne. Kuvat on purettava koneelle ja ladattava sopivan fb-ryhmän sivuille, oikeaan kansioon ja sopivin tekstein. On muistettava mainita, että meillä on kissa, mutta sitä en kyllä osaa sanoa, millä olen vaatteet pessyt. Pesuaineet kun vaihtelevat. On osattava kuvailla vaatteen kunto hyvin ja olekin kauhuissani, huomaanko kaikki mahdolliset puutteet vai en. Tämän jälkeen on muistettava ”nostaa” myynti-ilmoitus seinälle ne sallitut pari kertaa päivässä. Auta armias, jos nostatkin sen esille kolme kertaa sen sallitun kahden kerran sijaan. Niin ja unohdin aivan! On myös tarkkaan luettava kunkin fb-ryhmän myyntisäännöt, sillä ne eroavat aina hieman toisistaan.

Sitten odotellaan mahdollisia ostajia, jotta pääsisi eroon vaatteista. Mahdollisten tarjousten kohdalla täytyy miettiä, paljonko on valmis tinkimään. Jos ostaja löytyy, on hänelle lähetettävä pankkitiedot maksua varten. Sitten odotellaan maksua, mahdollisesti huhuillaan sen perään ja toivotaan, että maksu tulee. Lopulta päästään pakkaamaan. Vaatteista kun on kyse, tulee ne pakata säänkestävästi. Kuitenkin on oltava tarkkana siitä, että paketti menee kirjeenä ja mahdollisimman keveänä. Sitten kirjataan ostajan osoitetiedot päälle ja ei kun postiin. Sinne 12 km päähän.

Yritän myyjänä olla rehellinen, nopea ja kohtuullinen hinnoittelija. Mutta onko tämä kaikki sen muutaman euron arvoista?

Myydään

Omituisin työhaastatteluni

Olen tässä bloggaustaukoni aikana aloittanut työnhaun, mikä sai minut muistelemaan omituisinta työnhakutilannettani noin 14 vuoden takaa (hui, miten kauan siitä onkaan!!!). Kyseessä oli itseasiassa maatilatalouden tutkintoon kuuluva tilaharjoittelu. Hain siis itselleni harjoittelupaikkaa, joten olin valmis tekemään töitä tilalla yöpymismahdollisuutta sekä ruokaa vastaan. Hain eräälle suurelle hevostilalle maataloustöihin. Tila sijaitsi kaukana koulusta, mutta päätimme ajaa sinne päiväseltään. Eihän tuollaisessa haastattelussa varmaan kauan kestäisi, joten ehtisimme hyvin takaisin kotiin.

Saavuimme tilalle, jossa isäntä kehoitti miesystävääni odottelemaan autoon tai tallitupaan. Itse jatkoin sisälle haastattelua varten. Aluksi vastailin normaalisti erilaisiin kysymyksiin koskien opintojani ja toiveitani harjoittelusta. Tämän jälkeen isäntä pyysi vastaamaan kirjalliseen kysymyslomakkeeseen. Vastattuani hän halusi testata järjestelmällisyyttäni kaatamalla lattialle valtavan kasan erilaisia ruuveja, muttereita ja pultteja, jotka minun piti järjestää lokerikkoon minusta järkevällä tavalla. Järjesteltyäni pyysi hän minut vaa’alle punnitusta varten. Mielessäni ihmettelin, miten tämä liittyy maatilaharjoitteluun, mutta suostuin kuitenkin. Punnituksen jälkeen hän pyysi minua punnertamaan mahdollisimman monta etunojapunnerrusta. Mielessäni kiittelin Ju-Jutsu -vuosiani, vaikka niistä olikin jo aikaa. Selviydyttyäni tästä, pyysi isäntä minua menemään ulos aittaan.

Aitassa hän halusi perehtyä kekseliäisyyteeni sekä heittäytymyiskykyyni. Olennaista maatalouden kannalta, eikö? Aitta oli suhteellisen korkea. Kattohirsi oli noin kolmen metrin korkeudessa. Seuraava tehtäväni oli kiivetä hirren yli käyttäen apunani vain tuota miestä. Jaahas, ajattelin. No, minähän en vähällä anna periksi, joten ei kun kiipeämään. Hieman hirvitti siellä ylhäällä, sillä alas oli vain uskaltauduttava tippumaan isännän hiljentäessä vauhtia haliotteella. Uskalsin! Olin itse asiassa ylpeä itsestäni. Seuraava tehtäväni oli kantaa tuota miestä maton päästä päähän mahdollisimman monella eri tavalla niin, ettei mies osunut ollenkaan lattiaan. En muista enää, kuinka monta eri keinoa keksin.

Näiden temppujen jälkeen menimme ulos ja seurasi ehkä ne järkevimmät tehtävät tulevan työn kannalta. Isäntä pyysi minua ajamaan pakettiauton kahden hevosen peräkärryn luo ja kiinnittämään sen peräkoukkuun. Menin autolle ja kohtasin elämäni ensimmäisen kerran ratissa oleviin vaihteisiin. Onneksi, olin aikoinani suorittanut ajokortin pikkubussilla, joten itse ajaminen ei ollut vaikeaa. Sain kuin sainkin kärryn kiinni!

Sitten minun piti hakea tarhasta kaksi islanninhevosta, satuloida ne ja viedä ne tarhaan. Mieheni ei pitänyt siitä, että hän joutui ratsastamaan. Mutta niin hän vain joutui, kun käsky kävi. Ei siis minun käskyni, vaan tämän isännän. Ja sitten ratsastettiin.

Siinäpä se. Haastattelu kesti reilu neljä tuntia, eikä sillä minun mielestäni ollut mitään tekemistä varsinaisten maataloustöiden kanssa. Hän ei esim. testannut traktorin käsittelyä. Haastattelun päätöstä jouduin myös odottamaan. Hän siis joutui todellakin miettimään, olisiko minusta tekemään heille töitä käytännössä ilmaiseksi. Se ei ilmeisesti selvinnyt vielä tuon neljän tunnin aikana. Ja näin jälkikäteen täytyy sanoa, että valitettavasti sain tuon harjoittelupaikan. Omien hälytyskellojen olisi ehkä pitänyt soida tuon haastattelun perusteella. Mutta se onkin sitte jo toinen juttu! 🙂

Isoveli ja naapurin traktori

Isoveli ja naapurin traktori

Jälkihuomautus:

Unohtui tuossa mainita, minkä vuoksi se punnitus loppujen lopuksi tehtiin. Syynä oli tämä kattohirren yli kipuaminen. Sen yli ei nimittäin päässyt kovinkaan helposti. Ainoa keino oli mennä seisomaan isännän kämmenten päälle ja siitä sitten tuuppauksen avulla kivuta ylös. Hänen täytyi siis etukäteen selvittää, oliko kyseinen temppu hänelle mahdollista.

 

Itkuhälytinongelmat

hälyttimet

Kirjoitan tämän artikkelin totaalisen harmituksen vallassa 😉 Olemme nyt viiden vuoden ajan käyttäneet itkuhälyttimiä – kuvassa näkyvää merkkiä. Jos voisin, vaihtaisin toiseen merkkiin heti. Sen verran harmia on näistä ollut.

Kun Isoveli syntyi, ostin muutaman Philipsin hälyttimen: käytetyn viidellä eurolla kirpputorilta ja uuden vastaavan kaupasta (hinta oli jotain 50 € paikkeilla). Näitä hälyttimiä ei nyt näy yllä olevassa kuvassa. Uusi hälytin kesti noin neljä – viisi vuotta, mikä on mielestäni liian vähän. Vanha hälytin hajosi vasta hetki sitten, eli sitä käytettiin meillä se viisi vuotta.

Ostimme myös kuvassa näkyvän (vasemman puoleinen) hälyttimen Isoveljen ollessa noin vuoden. Tämä maksoi noin 80 € alennuksineen ja se hajosi käytännössä heti. Toimi kyllä periaatteessa, mutta virtanappulan toiminnassa oli ongelmia: laitetta ei saanut päälle virtapainikkeesta (tai pois) ja lisäksi hälytin sammuili miten sattuu varoittamatta. Toisin sanoen hälytintä piti jatkuvasti vahtia, mikä nyt ei aivan vastaa tarkoitusta. Samallahan sitä olisi voinut tarkkailla varsinaista tarkkailun kohdetta eli vauvaa. Tämä olisi varmasti mennyt takuuseen, mutta meillä oli kuitti hukassa. Omaa syytämme siis oli se, että jäimme tähän hälyttimeen jumiin. Koitimme sitten selvitä noilla vanhemmilla.

Pikkusiskon syntymän lähestyessä alkoivat nuo vanhemmatkin hälyttimet oirehtia, joten päätimme taas kerran sijoittaa uuteen hälyttimeen. Ostimme paljon kehutun Avent hälyttimen, joka näkyy kuvassa oikealla. Pidimme tämän hälyttimen toiminnoista ja se toimikin hetken mainiosti. Mutta sitten alkoi taas ongelmia ilmetä. Hälyttimen kuuluisi ilmoittaa varoitusäänellä sekä valolla, kun yhteys vanhempien ja lastenyksiköiden välillä häviää. Hälyttimen mukaan yhteys oli koko ajan olemassa. Havahduin kuitenkin yhtäkkiä siihen, että Pikkuveli itki huoneessaan, vaikka hälyttimestä ei kuulunut mitään. Ensin en reagoinut tähän ollenkaan. Illalla kuitenkin sama toistui monta kertaa. Välillä äänet kuuluivat ja välillä eivät, vaikka yhteys oli koko ajan olemassa. Saimme hälyttimen vaihdettua uuteen.

Tällä hetkellä meillä on siis toimiva, kerran takuuvaihdettu uusi hälytin ja tuo kuvan toinen epäluotettava hälytin. Toivottavasti näillä selvitään tämän itkuhälytinelämän läpi! Yhtään uutta en enää haluaisi ostaa. Käsittämättömän paljon näitä ongelmia kuitenkin on. Ostaisin mielelläni vanhan, mahdollisimman vähän toimintoja omaavan hälyttimen, sillä sen toimintavarmuus tuntuu olevan paras. Siskoni vanha, n. 7 vuotta sitten kirpputorilta ostettu hälytin toimii nimittäin edelleen hyvin.